Ganko Saffi Golden Geisha ja Ganko Saffi Exciting Eliza
(tytöt kuvassa 6kk vanhoja)
Ensimmäinen peke tuli perheeseemme Harton aloitteesta ja Tanyan
vastustuksesta vuonna 1987. Tällä hetkellä meidän perheessä
kaikki
"palvelevat" näitä persoonallisia, tulisieluisia "pakkauksia".
Kaikki, jotka ovat menettäneet sydämensä tälle majesteettiselle
rodulle,
tietävät, että elämä ilman pekeä/pekejä
on mahdotonta. Olemme tuottaneet
koiria Saksasta, Ruotsista, USA:sta sekä Venäjältä. Tanya
on käynyt
opiskelemassa rotua mm. maailmankuulussa St. Aubrey Elsdon kennelissä
Kanadassa. Viime vuosina Tanya oli tiiviissä kanssakäymisessä
rva Anja
Toivasen kanssa, kennel Wellpark. Olemme myös hankkineet erinomaisia
koiria Marianne Rosenlundilta, kennel Mallen. Meillä on mm. black&tan
uros
samoin kuin valkoisia pekejä. Pentuja on ollut toistaiseksi harvakseen,
sillä niistä
on niin äärettömän vaikea luopua.
Keisarinna T`zu Hsi, joka hallitsi Kiinaa 1861–1908 on sanellut pekingeesin ensimmäisen rotumääritelmän:
Leijonakoira olkoon pieni,
pöyhistyköön sen kaulan ympärillä arvokkuuden aaltoileva
röyhelö.
Levittäytyköön sen häntä hulmuavana lippuna sen selän
yli.
Olkoon sen naama musta, eturinta tuuheakarvainen,
otsa suora ja matala, eikä koskaan kuin keisarin boksarin, taistelijan
otsa.
Olkoot sen silmät suuret ja loistavat,
korvat kuin sotadjonkin purjeet,
kuono kuin hindujen apinajumalan.
Olkoot sen etujalat taipuneet niin,
ettei se halua vaeltaa kauas pois keisarilliselta alueelta.
Olkoon sen runko kuin saalista väijyvän leijonan.
Olkoot sen tassut runsashapsuiset, jotta sen askeleet olisivat äänettömät.
Vetäköön sen rungon loisto vertoja Tiibetin jakkihärälle,
jonka hännän
huiskutus suojelee keisarillista pentuetta lentävien hyönteisten
hyökkäyksiltä.
Olkoon se luonteeltaan eloisa, jotta se toisi eloa hypähtelyllään.
Olkoon se varovainen, ettei antaudu vaaralle alttiiksi.
Olkoon se tavoiltaan sovinnollinen, jotta se eläisi sovussa muiden palatsin
suojeluksessa olevien eläinten, kalojen ja lintujen kanssa.
Olkoon sen väri kuin leijonan, -keltainen, soopeli,
kannettavaksi keltaisen viitan hihassa,
tai olkoon se väriltään punainen tai musta,
valkoinen tai raidallinen kuin lohikäärme niin, että on koiria
jokaiseen
keisarilliseen viittaan sopivina.
Kunnioittakoon se esi-isiään ja laskekoon uhrinsa Kielletyn kaupungin
koirien hautausmaalle jokaisen uuden kuun aikana.
Käyttäytyköön se arvokkaasti.
Oppikoon se silmänräpäyksessä puremaan ulkomaalaisia paholaisia.
Olkoon se nirso ruuastaan, jotta se vaateliaisuudestaan tunnettaisiin
keisarilliseksi.
Ruokittakoon sitä hain evillä, isokuovin maksalla ja viiriäisen
rintalihoilla.
Olkoon sen juomana haudutettu tee Hankowin maakunnassa kasvavan
teepensaan kevätsilmuista,
keisarillisessa puistossa laiduntavien antilooppien maito tai meripääskysen
pesistä valmistettua lientä.
Täten on se säilytettävä aitoutensa ja itsekunnioituksensa.
Sairastuessaan on se voideltava jumalille pyhitetyn leopardin puhtaalla
ydinrasvalla ja annettakoon sille juotavaksi laulurastaan munankuorellinen
vispilöityä omenakermaa, johon on sekoitettu kolme hyppysellistä
lestyä
sarvikuonon sarvea.
Annettakoon iilimatojen imeä sen verta.
Näin hoidettuna se paranee,
mutta jos se kuolee, muista,
että myös sinä olet kuolevainen.
Fin Ch Mallen Dandymancan
FIN & EE CH Mallen Dandy Man Can
FIN & EE CH Mallen Dandy Man Can
Stranger`s Ju Ju Sassatown.
LitW-09 Sassatown Tricky Woo
LitW-09 Sassatown Tricky Woo
LitW-09 Sassatown Tricky Woo
Strangers My Lady Winter
Strangers My Lady Winter
Stranger`s My Lady Winter
Stranger`s My Lady Winte
Strangers Athos Sassatown 9kk
Strangers Athos Sassatown
Strangers Athos Sassatown
Ganko Saffi Exciting Eliza
Stranger`s Magic Memories
Stranger`s Magic Memories
Stranger`s Magic Memories
Stranger`s Richelieur ja sisar Stranger`s Mylady Winte 9kk
Stranger`s Richelieur 9kk
Stranger`s Richelieur 9kk
Stranger`s Mr Sassatown 6 kk & Stranger`s Artagnan 9 kk
Stranger`s Mr Sassatown 6 kk & Stranger`s Artagnan 9 kk
Sassatown Mary Christmas
Sassatown Mary Christmas
Sassatown Mary Christmas
Sassatown Mary Christmas
Äiti ja poika Sassatown Mary Christmas ja LitW-09 Sassatown Tricky Woo
Äiti ja poika Sassatown Mary Christmas ja LitW-09 Sassatown Tricky Woo
Äiti ja poika Sassatown Mary Christmas ja LitW-09 Sassatown Tricky Woo